Yhteistä aikaa, lomaa, vapaapäivä, mikä hyvänsä syy
Jotta tämä blogi ei kuitenkaan kääntyisi siihen suuntaan
etteikö naisia haluttaisi radalle on pakko tähän väliin korjata että asia ei
todellakaan ole niin. Kyllä siellä radalla kuulee monesta suusta että kun ei se
vaimo tai tyttöystävä halunnut lähteä mukaan. Kyllä siellä siis odotetaan myös
sitä naiskaartia paikalle. Ja todellakaan näistä lajeista ei tarvitse tietää
yhtään mitään, eikä niiden tarvitse lajeinaan edes kiinnostaa, voi olla
kiinnostunut ja innostunut niin paljon muustakin mitä nuo viikonloput tarjoaa.
Itse rakastan sitä voiman jylinää, tuoksua ja sitä henkee mikä porukalla siellä
vallitsee. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin voi vaikka vaan nauttia siitä
auringosta ja rallimakkarasta. Varikoilla ja katsomoissa on nykyään panostettu
toki myös enemmän perheisiin ja show-meininkiin, on tauoilla ohjelmaa,
erilaisia myyntikojuja, kilpailuja, info paikkoja ym ym ym. Kerron näistä aina
sitten kun teen kisa raporttia käymistäni kilpailuista että mitä mistäkin
löytyi ja miten viihtyvyyteen oli panostettu. Järjestäjissä on myös paljon
eroja joten yritän raportteja ja fiiliksiä jakaessani antaa mahdollisimman
hyvän katsauksen kuka, missä, mitä jne.
No enhän mä tunne ketään tai tiedä siitä mitään:
Sitten osa-alueeseen: en tunne ketään varikolta, emmekä ole
koskaan missään käyneet ja ja ja… taas niitä syitä olla lähtemättä. Ei sieltä
tarvitse ketään tuntea tai asiasta mitään ymmärtää, reippaasti sinne mukaan
vaan, rohkeasti kysymään tai salaa vaivihkaa kuuntelemaan kun rohkeammat kysyy.
Kaikki halukkaat pääsevät autoja katsomaan, ja mikä on auton omistajalle
hienompaa kun joku pikku ihminen tai miksei isompikin autosta kiinnostunut
tulee rohkeasti kyselemään fiiliksiä. He mielellään kertovat omasta lajistaan,
autostaan ja kaikesta siihen liittyvästä, antavat ottaa kuvia, onhan nekin
heille, sponsoreille ja lajille hyvää mainosta, kiitos sosiaalisen median jonka
kautta nykyään kuvat ym leviävät suuremmalle joukolle. Tietysti jos pyytää
erikseen esim kuljettajaa yhteiskuvaan on muistettava kysyä saako kuvaa käyttää
myös julkisesti.
Jokaisessa kisassa missä minä olen käynyt on ollut myös
saatavana erillaisia eri lajien kausijulkaisuja joista selviää hyvin äkkiä
mistä on kyse. Näitä jaetaan varikolla ja usein myös kilpailun järjestäjän
toimesta käsiohjelma. Tärkeimmät tiedot siis pähkinän kuoressa joilla pääsee jo
vähän alkuun sekä saa hieman tietoa autoista, säännöistä, kuskeista ym .Suomen
kilpailuissa parasta ehkä on se että vain muutamassa kilpailussa varikkoalue on
suljettu yleisöltä (näissäkin varikkoalue aukeaa yleisölle kilpailujen oltua
ohi), mikä mahdollistaa kaikkien pääsyn lähemmäksi näitä lajeja, ei tarvitse
halutessaan keskittyä vain kilpailujen seuraamiseen vaan voi mennä tutustumaan
varikon toimintaan.
Laitan myöhemmin listauksen mitä on hyvä muistaa varikolla
liikkuessa ja mihin kannattaa kiinnittää huomioo. Edelleen painotan että kuskit
ja teamit kertovat erittäin mielellään omista lajeistaan ja autoistaan.. En se
minäkään ole tiennyt todellakaan kaikista lajeista kaikkea, enkä tiedä
vieläkään ja tuskin tulen tietämäänkään. Talvi-lajit ovat mulle aika vieraita,
olen sen verran ”prinsessa” että mieluummin kesällä sitten kisoja käyn
seurailemassa ja talvet vietän takan ääressä, vaikkakin tässä kohtaa on myös
kerrottava että kyllä talvilajit ovat uskomattoman näyttäviä lajeja, kyllähän
niitäkin on tullut käytyä katsomassa, ja mikä hienointa siellä se surullisen
kuuluisa rallimakkara maistuu vielä paremmalle ;)
Otetaan siis nämä hienot tapahtumat avoimin sylin vastaan,
lähdetään sinne kilpailu paikalle sitten syystä taikka toisesta, mennään
varikolle tai vaan katsomoon, löytyy noista tapahtumista varmasti jokaiselle
jotakin, miehille, naisille ja perheen pienimmille. Samalla luodaan sitä
kulttuuria lapsille mistä suomi on kuuluisa, kerrotaan niitä tarinoita vuosien
takaa, maailmalta ja suomesta. Ja vaikkei tietäis yhden ainutta tarinaa niin
niitä näillä reissuilla kertyy sata varmasti, onhan siellä aina vauhtia ja
värikkäitä tilanteita. Ratoja ei kukaan tunne entuudestaan, tämäkin on
vakoilulaji, seuraa muita, kuuntele ja hanki tietoa vaikka rohkeasti kysymällä
niin tiedät mistä saavuttaa parhaat katselualueet, pääset sinne missä tapahtuu.
Kuulet kuinka muu katsomo huokaa kun tulee läheltä piti tilanteita ja yhtäkkiä
huomaatkin kuinka koukuttavaa se muiden kilvan ajaminen voikaan olla.
Kustannukset, aina puhutaan rahasta...
Ja sitten aiheeseen mitä tää lysti kustantaa. Tänä päivänä
puhutaan aina rahasta, kiireestä ja yhteisestä ajasta. Raha, hmmm… niin kuka
mittaa sitten perheen tai parisuhteen yhteistä aikaa rahassa, tuskin kovinkaan
moni mutta siltikin aina kurkataan pussiin ennen kun päätetään mitä seuraavana
viikonloppuna tehdään. No se mikä näissä suomen tapahtumissa on loistavaa, on
tämä koko perheelle suhteellisen edullista, monessa kilpailussa yhdellä lipulla
pääsee niin katsomoon kuin varikollekkin, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.
Listaan nämä myöhemmin, toki näihinkin tulee vuosittain muutoksia joten varmin
tapa on koittaa kaivaa netistä tietoa tai laittaa minulle viestiä niin yritän
selvittää. Vuosien ajan on ollut haastavaa saada edes lippujen hinnoista
aika-ajoin selvyyttä mutta nyt myös järjestävät tahot ovat heränneet internetin
tuomiin mahdollisuuksiin ja jopa avanneet verkkokauppoja joista voi liput ostaa
valmiiksi. Samalla mukavasti erillaisiin kilpailuihin ja muihin osallistuen J Järjestäjät ovat
myöskin lisänneet valikoimiin perhelippuja erikseen, jolloin yleensä lapset
pääsevät maksavien aikuisten kanssa ilmaiseksi paikan päälle.
Ja kyllä näin
äitinä on pakko todeta kuinka ihana on huomata sen oman pikku ihmisen olevan
silmät ympyräisenä niiden hienojen kilpa-autojen keskellä mitä on tv:stä
ihastellut ja omalla automatolla huulet tötteröllä päristänyt menemään. Ja
kyllä, kyllä ne äidin ja isin prinsessatkin näistä tapahtumista saa yhtä paljon
iloa irti kun prinssitkin, siellä oli äiti se pinkki hieno auto, mikä se oli,
voittiko se, se on varmasti nopein.. Meillä on toki muutama kalliimpikin
kilpailu, mutta pääsääntöisesti näistä kinkereistä selviää muutamalla kympillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti